mansikkakakku_pitka

Tietoa meistä

Mummin Pullapuoti jo vuodesta 1962

Mummin Pullapuoti -kahvilakonseptin on perustanut 1962 Jyväskylässä silloinen Ravintola Kissaviiksien omistaja Sirkka Parviainen. Aluksi kahviloita oli kaksi, Vaasankadulla ja Väinönkadulla. Näiden kahviloiden yhteydessä toimi pienet leipomot. 1980 perustettiin kahvila Asemakadulle Forumin kauppakeskukseen. Samalla kahvilan alakerrassa aloitettiin leipomotoiminta.

Kauppakeskuksessa sijaitsevan leipomon tilat kävivät vuosien saatossa ahtaiksi ja syksyllä 2013 tuotanto siirtyi nykyisiin tiloihin Seppälän teollisuusalueelle, Ahjokadulle entisen Oron alakertaan. Leipomon yhteyteen perustettiin myymälä ja kahvila.

Elosen Konditoria Oy:n omistukseen Mummin Pullapuoti siirtyi kesällä 2014. Vaasankadun ja Väinönkadun kahvilat leipomoineen eivät ole enää toiminnassa.

Aitoja makuja käsin leipoen

Mummin Pullapuodin tavaramerkki on aidoista raaka-aineista alusta loppuun asti käsin valmistetut maukkaat leipomo- ja konditoriatuotteet.  Makeat ja suolaiset herkut leivotaan perinteisillä resepteillä kotileipomon malliin. Kondiittorien osaaminen näkyy myös leivosten ja täytekakkujen koristelussa.

Mummin Pullapuodin tuotteita voit nauttia viihtyisissä kahviloissamme tai tilata ennakkoon kotiin tai työpaikalle noudettavaksi.

Panostamme asiantuntevaan ja ystävälliseen asiakaspalveluun ja tavoitteenamme on tarjota aina onnistuneita asiakaskokemuksia.

Tervetuloa meille nauttimaan ja viihtymään!

Updating…
  • Ostoskori on tyhjä.